Tänä kesänä uusi H-lähijunayhteys kuljettaa sinut suoraan Riihimäeltä Tammisaareen vain muutamassa tunnissa. Junat ajetaan keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin 25.6.–27.7.2025. Kaikki H-junan vaunut ovat esteettömiä, ja junan aikataulut on sovitettu yhteen Riihimäellä pysähtyvien kaukojunien kanssa. Osta lippusi täältä.
Riihimäeltä/Hyvinkäältä Tammisaareen matkustavat H-lähijunamatkustajat voivat tänä kesänä hyödyntää hienoja tarjouksia näyttämällä junalippunsa:
Chappe tarjoaa pääsylipun ostajalle unimaskin kaupan päälle. Tarjous on voimassa niin kauan kuin maskeja riittää.
Café Schjerfbecktarjoaa kahvin/teen ja valikoidun leivonnaisen yhteishintaan 7 €.
Herkkuja Tammisaaressa
Kun saavut Tammisaareen nälkäisenä, kannattaa suunnata ensimmäisenä johonkin alueen monista viihtyisistä lounasravintoloista, joihin on rautatieasemalta lyhyt kävelymatka. Matkalla asemalta keskustaan ohitat esimerkiksi lounasravintola Piazzan, jonka on suunnitellut itse Alvar Aalto. Ohitat myös Ribs-ravintolan ranskalaisin vivahtein sekä paikallisten olohuoneen Santa Fén.
Lounaan jälkeen kannattaa napata mukaan kaupungin kartta, joka helpottaa kaupungissa liikkumista. Löydät kartan Raaseporin matkailupalveluiden infopisteeltä Arkadenista. Infopiste sijaitsee noin 100 metrin päässä Tammisaaren Raatihuoneentorilta.
Torin vieressä sijaitsevan vanhan kaupungintalon portailta näet kirkon tornin huipun. Jos olet kylässä toripäivänä, eli keskiviikkona tai lauantaina, kannattaa pysähtyä torilla ja kierrellä kojuja nauttien paikallisten myyjien antimista. Jos kahvihammasta kolottaa, torin lähettyviltä löytyy useita kivoja kahviloita. Osa niistä myy myös omia, herkullisia leipomotuotteitaan, joita kannattaa ehdottomasti maistaa.
Tammisaari – merellinen idylli
Isoa Kirkkokatua pitkin pääset Tammisaaren kirkkoon, joka on Tammisaaren vanhan kaupungin sydän. Kirkon rakentaminen aloitettiin jo 1600-luvun toisella puoliskolla, mutta valmistumista saatiin odottaa 20 vuotta. Kirkko vaurioitui osittain vanhan kaupungin tuhoisassa tulipalossa vuonna 1821, jonka jälkeiset uudistustyöt ja muodonmuutokset leimaavat kirkkoa edelleen. Käy peremmälle ja anna lasten tutustua kirkonrotta Siffen tarinaan. Kirkon ympärillä on kauniita puutaloja ja pieni puistikko, jonne voi mennä paahtavalta auringolta piiloon.
Jatka matkaa kirkkopuistosta Raippatorille, jonka nurkassa seisova häpeäpaalu muistuttaa entisajan julkisista rangaistuksista. Raippatorilta matka jatkuu Stallörenin puistoon, jossa järjestetään kaikenlaisia tapahtumia. Jatka matkaasi Leijonapuistoon, joka on kaupungin suosituin leikkipuisto. Viereinen ranta taas täyttyy auringonpalvojista ja vesipedoista.
Rannan toisella puolella, aivan Rantapuistikon päässä, näkyy yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä, nimittäin paaluille rakennettu ravintola Knipan. Kerrotaan, että siihen aikaan, kun ravintolan rakentamista suunniteltiin, Tammisaaren ravintolakiintiö oli jo täyttynyt eikä kaupunki myöntänyt Knipanille rakennuslupaa. Säädöksistä löytyi kuitenkin porsaanreikä, ja niin Knipan rakennettiinkin merelle.
Stallörenin puistosta käännytään Länsivallille, jota pitkin on mukava kävellä nauttien merimaisemasta. Bongaa joutsenpariskuntia ja kurkkaa vanhan kaupungin pikkukujille.
Käänny Liinakankurinkadun kohdalta vanhaan kaupunkiin. Kadun varrelta löytyy vaaleanpunainen puutalo, jota pidetään Tammisaaren vanhimpana asuintalona. Saunakadun risteyksessä sijaitsevassa, tunnelmallisessa kahvila Café Gamla Stanissa pääset nauttimaan herkullisista leivonnaisista omenapuiden alla.
Kahvilasta jatketaan Kalatorille, jonne kalastajat ennen vanhaan kokoontuivat myymään saaliitaan. Torilta voit kiertää Etelälahtea laituria pitkin. Pysähdy puistossa ja soita Helene Schjerfbeckin muistomerkin kelloa. Edessä siintää vehreä Ramsholmenin puistometsäalue, jossa voi rentoutua puiden lomassa, kuunnella linnunlaulua tai pulahtaa veteen rannalla. Ramsholmenin kasvi- ja eläinlajisto on niin ainutlaatuinen, ettei vastaavaa todennäköisesti löydy muualta Manner-Suomesta. Matkalla Ramsholmenille voit myös ihailla viimeisen Alvar Aallon suunnitteleman yksityisasunnon, Villa Skeppetin.
Kun palaat takaisin keskustaan, huomaat palkitun Chappe-taidemuseon kohoavan näkökenttääsi. Chappe tarjoaa pilke silmäkulmassa tehtyjä taide-elämyksiä ja kutsuu tutustumaan nyky- ja moderniin taiteeseen. Käy myös viereisessä Galleria Elverketissä, joka kuuluu samaan kulttuurikortteliin.
Mikäli aikaa riittää, voit kierrellä Suomen vanhimman kävelykadun Kuninkaankadun pikkukaupoissa tai suunnata takaisin rantaa kohti, missä voit nauttia terassien ja ravintoloiden tarjonnasta maisemia ihaillen.
Raaseporin tutkiminen omatoimisesti kävellen, autolla tai pyörällä voi tarjota upeita elämyksiä, mutta niille, jotka haluavat syventyä alueen ainutlaatuiseen historiaan, kulttuuriin ja luontoon, on tarjolla laaja valikoima opastettuja kierroksia. Tutustu Tammisaaren vanhan kaupungin idyllisiin puutaloihin, historiallisiin ruukkiympäristöihin Mustiossa, Fiskarsissa ja Billnäsissä, Helene Schjerfbeckin elämään, yli 1300 saaren saaristoon sekä Länsi-Uudenmaan vaikuttavimpaan historialliseen muistomerkkiin – Raaseporin linnanraunioihin. Raaseporissa toimii suuri määrä koulutettuja ja asiantuntevia oppaita, jotka voivat räätälöidä sinulle juuri omia kiinnostuksenkohteitasi vastaavan opastuksen. Tutustu tarjontaan tarkemmin täältä.
Tässä artikkelissa esitellään muutamia opastuksia, mutta tarjonta on tietenkin paljon laajempi ja vaihtoehtoja on lukemattomia!
Raaseporin linnanrauniot
Tutustu ainutlaatuiseen keskiaikaiseen linnanraunioon Snappertunassa, joka on antanut nimensä koko Raaseporin kaupungille! Näyttelijä Dan Idman järjestää opastettuja kierroksia linnassa Daniel Skrivare-roolissa. Kierrokset järjestetään heinäkuussa keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 13 sekä lisäksi lauantaina 2.8. ja 9.8. klo 13. Noin tunnin kierroksella kuulet kuninkaista, merirosvoista, rakkaudesta ja arjesta linnassa.
Varaa lippusi kierrokselle täältä. Opastukset pidetään sekä suomeksi että ruotsiksi, ja hinta on13 € aikuisilta sekä 5 € lapsilta. HUOM! Linnan alueella on jyrkkiä portaita ja epätasaisuuksia, mutta linnanpihalle pääsee tarvittaessa avustettuna.
Mustion linna
Mustion linna, joka sijaitsee historiallisessa ruukkiympäristössä, on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde. Rakennus valmistui 1700-luvun lopulla ja sitä ympäröi yli 100-vuotias englantilaistyylinen puisto.
Linnaan pääsee vain opastetuilla kierroksilla – joko yleisillä tai yksityisillä. Opastuksilla pääset tutustumaan Linder-suvun loistoon ja tragedioihin sekä vanhoihin salaisuuksiin. Saat tietoa maalauksista, huonekaluista ja mahdollisesti linnan kummituksistakin.
Yleisopastuksia järjestetään heinä-elokuussa tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin sekä viikonloppuisin, ja ne jatkuvat viikonloppuisin loppuvuoden ajan. Kierros kestää 45 minuuttia. Lippuja voi ostaa paikan päältä, mutta ennakkovarausta suositellaan. Hinta: 18 € paikan päällä aikuisilta, 15 € (+varausmaksu) netistä. Alle 18-vuotiaat osallistuvat ilmaiseksi. Yleisopastukset ovat vain suomeksi, mutta ruotsiksi voit varata yksityisopastuksen. Opastukset ovat saatavilla myös englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi sopimuksen mukaan.
Fiskarsin ruukki Raaseporissa tarjoaa opastettuja kierroksia, jotta pääset tutustumaan alueeseen ja sen historiaan. Vuonna 1649 perustettu ruukki on suomalaisen teollisuuden edelläkävijä ja nykyään kulttuurin, historian, taiteen, luovuuden ja kulinaaristen elämysten keskus.
Voit osallistua tunnin kävelykierrokseen tai omalla bussilla tehtävään ryhmäkierrokseen, jossa esitellään tärkeimmät nähtävyydet sekä alueella työskenteleviä käsityöläisiä, muotoilijoita ja taiteilijoita. Kierrokset ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kierroksen hinta on 120€/ryhmä ma–la ja 180€ sunnuntaisin ja pyhäpäivinä.
Pidemmällä 90–120 min kierroksella pääset tutustumaan tarkemmin paikallisten käsityöläisten arkeen ja työpajoihin. Hinta on180 €/ryhmä ma–la ja 270 € sunnuntaisin ja pyhäpäivinä.
Helene Schjerfbeck asui Tammisaaressa vuosina 1925–1941, ja kaupunki ympäristöineen oli hänelle monin tavoin tärkeä. Monet hänen maisemamaalauksista ovat nykyisen Raaseporin alueelta ja hänen juurensa löytyvät Tammisaaresta.
Tammisaaressa järjestetään dramatisoituja kävelykierroksia, joilla Helene itse kertoo elämästään ja kaupungin historiasta sen perustamisesta 1940-luvulle. Hän esittelee puistoja ja rakennuksia, jotka innoittivat hänen teoksiaan, ja ystäviään, jotka poseerasivat hänen muotokuvissaan.
Lisätietoja ja varaukset sähköpostitse osoitteesta anneingman@hotmail.com tai puhelimitse numerosta 040 965 0491.
Villa Skeppet
Kiinnostaako arkkitehtuuri? Alvar Aalto suunnitteli Villa Skeppetin, alun perin Villa Schildtinä tunnetun rakennuksen, ystävilleen Göran ja Christine Schildt. Talon arkkitehtuuri ja sisustus ilmentävät Aallon ja Schildtin yhteistä kiinnostusta purjehdukseen sekä Välimeren kulttuureihin.
Sisälle taloon pääse ainoastaan opastetuilla kierroksilla. Kierrokset kestävät 30–40 minuuttia ja ovat englanniksi, ellei muuta sovita. Normaalihinta on 22 €/hlö, eläkeläiset/opiskelijat/työttömät 16 €/hlö. Ryhmävarauksen voi tehdä 100€ aloitusmaksulla.
Tammisaaren saariston kansallispuisto koostuu yli 1300 saaresta ja ulottuu sisäsaaristosta aina ulkomerelle. Isoilla saarilla on erämaajärviä, reheviä metsiä ja kallioisia rantoja, ja etelässä voi jopa bongata harmaahylkeitä ja norppia.
Jos sinulla ei ole omaa venettä, voit osallistua opastetulle venekierrokselle (enintään 5 hlö/vene). 3–6 tunnin kierroksella pääset tutustumaan saariston tarjoamiin nähtävyyksiin, mutta retken kesto ja koostumus voi vaihdella sään mukaisesti. Retken hinta on 80 €/tunti ja vähintään 3 tuntia, eli 240 €. Opastukset ovat suomeksi ja englanniksi.
Voit myös ottaa taksiveneen Myggen Jussaröhön. Entinen kaivos- ja sotilassaari tarjoaa monipuolista luontoa, historiallisia nähtävyyksiä sekä rantakahvilan terassilla ja uudella saunalla.
Tiesitkö, että Suomen ainoa kylä, jossa voit tutustua hiilenpolton historiaan miiluissa, sijaitsee Raaseporissa? Malmbackassa, Snappertunassa, on kolme vanhaa hiilimiilupaikkaa, jotka kertovat ajasta, jolloin hiiltä tuotettiin 1600-luvulla länsiuusmaalaisten ruukkien raaka-aineeksi.
Rooliopastuksella matkustat ajassa taaksepäin 1600-luvulle ja kuulet, miten hiilentuotanto sai alkunsa alueella. Näet muun muassa miilujen pohjia, rakennuksia ja kuvallisia näyttelyitä. Opastukset kestävät 1–2 tuntia ja pidetään suomeksi ja ruotsiksi, ja maksavat 5 €/hlö. Jos toivotte kierroksen sisältävän aikakauden mukaisen aterian, hinta on 20€.
Kesällä 2025 Raaseporin Kesäteatteri esittää vauhdikkaan musikaalin We Will Rock You, joka perustuu legendaarisen rock-yhtyeen Queenin musiikkiin ja koomikko-kirjailija Ben Eltonin käsikirjoitukseen. Tarina sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa globaali yritys hallitsee koko maailmaa ja kaikkia tekojamme – mitä kulutamme, ajattelemme ja unelmoimme. Musikaali on täynnä nuorekasta energiaa ja käsittelee vapautta, luovuutta, unelmia sekä oikeutta olla oma itsensä.
Raaseporin Kesäteatteri on Suomen suurimpia ulkoilmateattereita, jossa on katsomotilaa noin 1100 hengelle. Kesän musikaali tarjoaa hauskaa ja lämmintä tunnelmaa kauniissa linnanraunioiden ympäristössä Snappertunassa. Queenin ikimuistoinen musiikki saa taatusti sydämen ja jalat liikkeelle.
Näytelmä esitetään 26.6.-2.8. Osta liput esityksiin täältä.
Kaikki esitykset ovat ruotsiksi.
Mustion linnan kesäteatteri
Teatterit, konsertit ja stand up -esitykset valtaavat Mustion linnan kauniin linnanpuiston vieressä sijaitsevan kesälavan. Tämän kesän esityksiin kuuluu muun muassa stand up -koomikko Mika Eirtovaaran junailema komedia Hulvaton elokuvan historia. Lavalle tuodaan elokuvahistorian ikimuistoisimmat ja tunnetuimmat teokset kahden lahjakkaan näyttelijän esittämänä. Esitys kuljettaa katsojat elokuvan historian merkkipaaluista, Lumièren veljeksistä Salaviinanpolttajiin ja Sherlock Holmesista aina Hollywoodin klassikoihin asti. Kesäteatteri on katettu ja sinne mahtuu noin 450 katsojaa, joten voit aina luottaa mukavaan ja säänkestävään teatterikokemukseen.
Näytelmä esitetään 28.7.-3.8. Osta liput esityksiin täältä.
Kaikki esitykset ovat suomeksi.
Tenholan kesäteatteri
Tänä kesänä SKOTT r.f. esittää Tenholan Museopihan lavalla naurujuhlaa koko perheelle. Uusi näytelmä SPEKTAKLET on värikäs sekoitus klassisia satuja, huumoria ja musiikkia. Täällä tapaat täysin uusia, hulvattomia ja hieman hullunkurisia tulkintoja tunnetuista saduista.
Näytelmä esitetään 2.7.-31.7 ja viihdyttää kaikkia ikäryhmiä. Lue lisää ja osta liput täältä.
Reitti huipentuu Mustionjoen kalatien yläpuolelle rakennettuun kelluvaan siltaan, jonka maisemapaikalta pääsee ihastelemaan ruukin aluetta koko komeudessaan. Sillalla on myös infokyltit, joissa kerrotaan viimeaikaisesta Mustionjoen jokihelmisimpukkakannan kunnostusprojektista ja vaelluskalakantojen eteen tehdystä työstä. Vaelluskalojen muuttoaikaan saattaa sillalta bongata myös kalateitä pitkin matkaavia kulkureita!
Billnäsin ruukin historia ulottuu lähes 400 vuoden taakse. Ruukissa on vuosien saatossa tuotettu niin kankirautaa, huonekaluja kuin eksoottisia hedelmiäkin, ja historian jäljet näkyvät yhä perinteisten teollisten punatiilitalojen maisemassa. Uuden kävelyreitin ajatuksena onkin tuoda ruukin historia lähemmäs paikallisia ja matkailijoita.
Ulkoilureitti sopii niin pyöräilijöille kuin kävelijöillekin. Billnäs on myös osa Raaseporin uutta kaupunkipyöräverkostoa, joten Kulttuurivallin pystyy helposti yhdistämään esimerkiksi Ratavalli-pyöräreittiin, joka jatkuu aina Åminneforsin kautta Fiskarsiin saakka. Matkan varrelta löytyy myös useampia viihtyisiä taukopaikkoja penkkeineen ja pöytineen.
Luontointoilijoille on Billnäsissä yhä enemmän palveluita, kun tänä kesänä Billnäsistä saa vuokrattua myös sähköpyöriä ja kajakkeja. Mustionjoen vesillä melontamahdollisuudet ovat upeat, ja alueella on tarjolla runsaasti hienoja reittejä pyöräilijöille.
Raasepori on maantieteellisesti todella laaja alue ja siksi mitä parhain paikka kokea ja nähdä paljon pyörän satulasta. Täältä löytyy pyöräilyreittejä sekä maantie- että maastopyöräilyyn. Reittien varrella pääsee tutustumaan Raaseporin historiallisiin kaupunginosiin, kyliin ja kohteisiin, jotka sijaitsevat suurelta osin Kuninkaantien varrella.
Fiskars Village Trail Centerissä pääset revittelemään vaihtelevilla ja luonnonkauniilla maastopyöräradoilla. Jos haluat jatkaa pidemmälle, suosittelemme merellistä, monipuolista Rannikkoreittiä, joka vie kesäisin Tammisaaresta Hankoon ja Kemiönsaareen, josta voit jatkaa edelleen Saloon.
Raaseporiin pääsee kätevästi, Helsingistä ja Turusta on vain reilun tunnin matka julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla.
VR:n juniin ja Matkahuollon busseihin voit ostaa lippusi yhteyteen lemmikkipaikan, jolloin ystäväsi voi matkustaa mukana. Raaseporin oma joukkoliikenne Bosse sallii myös lemmikkejä busseihin. Koiran kanssa voi matkustaa myös taksilla, mutta tästä on ilmoitettava kuljettajalle etukäteen.
Vihreät metsäpolut ja kauniit puistot
Västerbyn virkistysalueella koirasi viihtyy varmasti siinä missä sinäkin. Voitte nauttia lehtevästä metsästä sekä hyvistä, juoksuunkin soveltuvista mäkisistä poluista. Talvella voit napata sukset mukaan, lähteä ladulle ja antaa koiran juosta vierelläsi samalla kun hiihdät. Peikkometsän kierros on mukava reitti joka soveltuu hyvin lasten ja/tai koiran kanssa liikkuville.
Toinen mukava kohde on Pumppulahti Karjaalla. Pumppulahdessa voitte kävellä lahden ympäri ja nauttia vehreistä maisemista. Alue on hyvin suosittu lenkkeilijöiden keskuudessa, ja törmäätte varmasti muihinkin koiraystäviin.
Tammisaaren keskustan läheisyydessä sijaitsevaa Ramsholmenin puistometsää suosittelemme heille, jotka haluavat samaan aikaan nauttia sekä ihanista metsäpoluista että kauniista saaristomaisemista. Keväisin koirasi voi leikkiä valkovuokkojen keskellä samalla, kun keräät niistä kauniin kimpun itsellesi kotiin. Mikäli matkanne jatkuu Högholmenille asti, pääsette kulkemaan jyrkkiä polkuja pitkin ja nauttimaan merinäköalasta.
Huomioithan, että koira ei saa olla vapaana julkisilla paikoilla.
Koirapuistot
Tammisaaren koirapuisto. Metallikutomonkatu 1,10600 Raasepori Pohjan koirapuisto. Klockaruddenin tien varrella, 10420 Raasepori. Fiskarsin koirapuisto. Fiskarsintie, 228 10470 Fiskars, Raasepori.
Koirien oma uimaranta
Tarvitseeko koirasi viilennystä tai piileekö siinä vesipeto? Jos vastaus on kyllä, kannattaa teidän pistäytyä Tammisaaressa koirien uimarannalla. Uimaranta sijaitsee Knipanin uimarannan lähettyvillä ja sinne pääsee kävelemällä Länsivallia pitkin. Parhaassa tapauksessa paikalla on myös muita koiria riehakkaiksi leikkikavereiksi.
Kun nälkä iskee
Kun koirakolle iskee nälkä, toivottavat Raaseporin lukuisat koiraystävälliset ravintolat ja kahvilat heidät tervetulleiksi. Lähes kaikkiin Raaseporin ravintoloihin saa tulla koiran kanssa joko terassille tai myös sisäänkin. Tammisaaren torilla voi nauttia Cafferietin salaattilounasta samalla kun koirasi nauttii sille tarjotusta vedestä. Myös Café Schjerfbeck toivottaa koirat tervetulleeksi terassille.
Iltapäivällä voit nauttia kylmää juotavaa koiraystävällisen Baywatchin terassilla samalla kun kaverisi loikoilee varjossa. Baywatchista matkaa voi jatkaa vielä päivälliselle Ravintola Albatrosiin, mistä avautuu upeat näkymät auringonlaskuun. Myös ihanan Niska kesäravintolan terassille saat tulla koiraystäväsi kanssa. Jos kesken seikkailujen alkaa tekemään mieli herkkuja, voi aina suunnata kauniissa Kopparön merimaisemassa palvelevaan Ravintola Getnabbeniin. Jos päiväretki on Karjaan suunnilla, voi kuonot kohdistaa kohti ravintola KWta, jossa ruokaa saa aina lounaasta iltapalaan. Karjaalla sijaitseva Club 18 ottaa myös koirat avosylin vastaan, lukuunottamatta keskiviikko, perjantai ja lauantai iltaa klo 21 jälkeen, jolloin tanssilattia avautuu ja karvakuonojen on aika siirtyä ulkotiloihin.
Kukapa ei haluaisi ottaa nelijalkaista ystäväänsä mukaan katsomaan Raaseporin parhaimpia nähtävyyksiä? Voit ottaa koiran mukaan tutustumaan Raaseporin keskiaikaisten linnanraunioiden piha-alueeseen. Koirat ovat tervetulleita myös linnanraunioiden yhteydessä sijaitsevan ravintola Linnanvoudin Tuvan terassille. Raaseporin Mustiolla sijaitsee Mustion linna, joka on toinen koirat tervetulleeksi toivottavista linnoistamme. Kesäristeily Jussaröhön on loistava idea, jos haluat kokea monipuolisen saaristomme koirasi kanssa. Toinen tapa nauttia meren läheisyydestä on matkata lossilla Skåldön saarelle ja käydä Sommaröstrandissa. Makeannälän iskiessä voitte vaikka ostaa jäätelön jaettavaksi koiranne kanssa!
Yövy koiran kanssa
Raaseporissa on paljon nähtävää, joten yön yli jääminen on erinomainen idea. Vaan missä saisi yöpyä koiran kanssa? Raaseporissa on useita hotelleja, jotka toivottavat myös lemmikit tervetulleiksi. Fiskarsin ruukin hotelli Wärdshus tarjoaa yhden huoneen, jossa voit yöpyä koiraystäväsi kanssa. The Torby Fiskarsissa tarjoaa muutaman koiraystävällisen huoneen erillisrakennuksessa. Tammisaaren Motel Marine pyytää ilmoittamaan etukäteen lemmikkivieraista, samoin Hotel Sea Front. Karjaan läheisyydessä sijaitseva kotoisa Dönsby B&B tarjoaa myös muutaman huoneen, jotka sopivat lemmikin kanssa liikkuville. Jos suunnittelet majoittuvasi mökkiin, kysy mökin vuokraajalta hänen mielipidettään lemmikkiasukkaista.
Lisää lemmikkipalveluita sekä eläinlääkäreitä löytyy täältä.
Pyöräilyreitti, joka vie sinut Uudenmaan ja Kymmenenlaakson halki, lanseerattiin keskiviikkona 8.12.2021. Hangon ja Kouvolan välillä kulkeva reitti on täynnä ainutlaatuisia luonnonaarteita, kulttuurihistoriaa ja maalaisromantiikkaa.
Ennen reissun suunnittelemista on hyvä tietää, että liikenteeseen liittyvät digitaaliset palvelut eivät tunnista Raasepori-nimistä pysäkkiä! Aikatauluja haettaessa pysäkiksi pitää siis valita esimerkiksi Karjaa, Raaseporin linnanrauniot, Tammisaari tai Fiskars. Tässä ohjeet siitä, miten pääset suosituimpiin kohteisiimme ilman autoa vuonna 2024.
Helsingin päärautatieasemalla Turkuun suuntautuva juna lähtee yleensä laiturilta 12. Nouse junaan, joka lähtee klo 8:36 aamulla. Noin 50 minuutin junamatkan jälkeen juna saapuu Karjaan rautatieasemalle Raaseporissa klo 09:31. Karjaan ja Hangon välillä kulkee normaalisti kiskobussi. Kävele asemarakennuksen ohi kohti raidetta 1, josta kiskobussi lähtee. Yhteys lähtee kohti Tammisaarta klo 09:36. Sen pääteasema on Hanko, mutta se pysähtyy myös Tammisaaren rautatieasemalle, jossa hyppäät kiskobussista noin 13 minuutin matkan jälkeen. Nyt olet saapunut kauniiseen Tammisaareen! Juna-aikataulut ja liput.
Bussilla (ma-su)
Tammisaareen suuntaava bussi lähtee Kampin linja-autoasemalta Helsingistä klo 12:40 maanantaista sunnuntaihin kesällä. Vuoroja menee useampi päivässä eri bussiyritysten ajamana, tämä on yksi niistä. Nouse Hankoon päin menevään Ampers-bussiin, joka yleensä lähtee laiturilta 16. Bussimatka kestää noin tunnin ja 30 minuuttia. Tammisaaressa bussi pysähtyy Tammisaaren linja-autoasemalla rautatieaseman vieressä. Bussi aikataulut ja liput.
Tammisaaressa
Olet nyt Tammisaaressa, Raaseporissa, Rautatiekadulla. Rautatieasemaa ja linja-autoasemaa vastapäätä näet muun muassa S-Marketin. Jos seuraat Tornikatua, joka menee kaupan ohi, tulet Asematielle. Seuraa Asematietä mäkeä ylöspäin, niin saavut Tammisaaren keskustaan. Tie johtaa Tammisaaren kävelykadulle ja torille. Torilta voit jatkaa satamaan, rantaan, puistoon ja sen ravintoloihin ja kahviloihin. Voit myös kävellä Tammisaaren Vanhaankaupunkiin ja kävellä pienten katujen läpi, käydä Tammisaaren kirkolla ja nauttia pikkukaupungin idyllistä. Torin itäpuolella sijaitsee myös Raaseporin museo ja matkailuneuvontapiste. Lisää vinkkejä siitä, mitä voit nähdä ja tehdä Tammisaaressa yhdessä päivässä löydät täältä. Voit myös lähteä Tammisaaresta naapurikuntiin Tenholaan tai Snappertunaan, jossa voit nähdä yhden Raaseporin tunnetuimmista nähtävyyksistä: Raaseporin linnanrauniot. Hauska tapa päästä näihin maaseutukohteisiin on polkupyörällä. Pyörävuokrauspaikat ja lisää vinkkejä Raaseporin pyöräilystä löydät täältä.
Kotimatka
Kiskobussi takaisin Karjaalle lähtee Tammisaaren rautatieasemalta klo 18:02 ja on perillä klo 18:15. Karjaan rautatieasemalla sinun ei tarvitse odottaa kauan, kunnes juna Helsinkiin lähtee klo 18:28 raiteelta 2. Jos haluat matkustaa paluumatkan Helsinkiin bussilla, nouse Tammisaaren linja-autoasemalta esim. klo 15:35 lähtevään bussiin, joka saapuu Kampin linja-autoasemalle Helsingissä klo 17:05.
2024: Turku-Tammisaari
Junalla (ma-su)
Kupittaan rautatieasemalta juna lähtee Helsingin suuntaan klo 8:31 aamulla. Nouse junaan, joka pysähtyy Karjaan rautatieasemalle Raaseporissa klo 09:26. Karjaan ja Hangon välillä kulkee normaalisti kiskobussi. Kävele asemarakennuksen ohi kohti raidetta 1, josta kiskobussi lähtee. Yhteys lähtee kohti Tammisaarta klo 09:36. Sen pääteasema on Hanko, mutta se pysähtyy myös Tammisaaren rautatieasemalle, jossa hyppäät kiskobussista noin 13 minuutin matkan jälkeen. Nyt olet saapunut kauniiseen Tammisaareen! Juna-aikataulut ja liput.
Turusta Tammisaareen ei valitettavasti ole linja-autoreittejä.
Lue Tammisaaren ja sen lähialueiden aktiviteeteistä otsikosta “Tammisaaressa“.
2024: Helsinki-Fiskars
Junalla + bussilla (ma-su)
Päästäksesi Fiskarsiin Helsingistä sinun tulee nousta Helsingin päärautatieasemalta klo 8:36 Turkua kohti lähtevään junaan. Juna lähtee yleensä laiturilta 12 ja pysähtyy Karjaan rautatieasemalla Raaseporissa noin 55 minuutin junamatkan jälkeen. Poistu Karjaan rautatieasemalla, juna saapuu sinne klo 9.31. Seuraa tunnelin kylttejä keskustaan ja linja-autoasemalle. Tunnelin lopussa näet edessäsi linja-autoaseman. Hyppää Raaseporin Bosse-bussin kyytiin Fiskarsiin, joka lähtee Karjaan matkakeskusesta klo 9:40. Nouse bussiin ja matkusta noin 30 minuuttia, bussi saapuu Fiskarsin keskustaan klo 10:10. Olet nyt Fiskarsin torilla. Fiskarsiin kulkee useita bussivuoroja sekä arkipäivisin, että viikonloppuisin. Lippuja voi helposti ostaa lataamalla Waltti-mobiilisovelluksen puhelimeesi.
Klo 13:50 bussi lähtee Fiskarsin bussipysäkiltä torilla takaisin Karjaan matkakeskukselle. Saavut Karjaan linja-autoasemalle klo 14:20. Juna Helsinkiin lähtee klo 14:28. Pääset takaisin rautatieasemalle kävelemällä tunnelin läpi ja sieltä raiteelle 2, josta juna Helsinkiin yleensä lähtee. Hyvää kotimatkaa ja tervetuloa uudestaan!
Fiskars on pieni mutta erittäin kulttuuri- ja historiarikas kylä. Nykyisin Fiskarsin Ruukki tunnetaan kotimaisen muotoilun ja taiteen keskuksena. Voit lukea lisää Fiskarsista ja sen nähtävyyksistä Fiskars Villagen nettisivuilta.
Fiskars on täynnä viihtyisiä, pieniä käsityöliikkeitä, kahviloita ja ravintoloita. Löydät ne Fiskarsintieltä, joka kulkee Fiskars-jokea pitkin, samoin kuin pienemmiltä kaduilta, jotka sijaitsevat torin läheisyydessä. Peltorivillä voit käydä Fiskarsin museossa, jossa voit tutustua ruukin historiaan näyttelyiden, aikamatkojen, työpajojen ja tapahtumien kautta. Lisäksi suosittelemme taiteenystäville tutustumista Onoman näyttelyyn sekä KWUM-keramiikkamuseoon.
2024: Turku-Fiskars
Junalla + bussilla (ma-pe)
Matka Turusta Fiskarsiin alkaa Kupittaan rautatieasemalta. Siellä hyppäät kohti Helsinkiä junaan, joka lähtee klo 08:31 aamulla. Noin tunnin junamatkan jälkeen pääset Karjaan rautatieasemalle Raaseporissa, jonne juna saapuu klo 09:26. Mene laiturilta tunneliin ja seuraa kylttejä kohti keskustaa ja linja-autoasemaa. Tunnelin lopussa näet edessäsi linja-autoaseman. Hyppää Raaseporin Bosse-bussin kyytiin Fiskarsiin, joka lähtee Karjaan matkakeskusesta klo 9:40. Nouse bussiin ja matkusta noin 30 minuuttia, bussi saapuu Fiskarsin keskustaan klo 10:10. Olet nyt Fiskarsin torilla. Fiskarsiin kulkee useita bussivuoroja sekä arkipäivisin, että viikonloppuisin. Lippuja voi helposti ostaa lataamalla Waltti-mobiilisovelluksen puhelimeesi tai Tammisaaren ja Karjaan R-kioskeilta.
Fiskarsin nähtävyyksistä sekä aktiviteeteista löydät tietoa ”Fiskarsissa” otsikon alta edellisestä kappaleesta.
Kotimatka
Busseja takaisin kohti Karjaata lähtee säännöllisesti iltapäivän ajan, mutta on tärkeää tarkistaa, että bussiaikataulu sopii yhteen seuraavan junan aikataulun kanssa. Kotimatka voisi kulkea esimerkiksi näin: klo 13:50 bussi lähtee Fiskarsin bussipysäkiltä torilta Karjaan matkakeskukselle. Saavut Karjaan linja-autoasemalle klo 14:20. Mene sitten tunnelin läpi kohti rautatieasemaa raiteelle 3, josta junat kohti Kupittaa yleensä lähtevät. Juna Kupittaalle saapuu klo 14:32. Mukava paluumatkaa ja tervetuloa takaisin Raaseporiin!
Kaupunkipyörät
Raaseporiin on vuoden 2021 uutuutena saatu kaupunkipyörät! Pyöräasemia löytyy niin Tammisaaresta, Karjaalta, Fiskarsista kuin Billnäsistäkin. Kätevä tapa hyödyntää pyöriä lomamatkalla on esimerkiksi tulla junalla Karjaalle, ja hypätä sitten pyörän selkään ja polkea kaunista Ratavalli-reittiä pitkin Billnäsiin tai siitä eteenpäin Fiskarsiin. Pyöräasemat kaupunkipyörien käyttöön voit tarkemmin tutustua tässä artikkelissa.
Raasepori tarjoaa kaiken mitä tarvitset menestyksekkäälle kalareissulle. Kaipasit sitten rauhallista venereissua muutaman ongenheilautuksen kera tai täysiä kalaverkkoja, meiltä löydät haluamasi! Jos sinulla ei ole omaa venettä, paikalliselta yrittäjältä saat sen vuokrattua lyhyelläkin varoitusajalla. Meiltä löytyy myös useampia kalastusmatkojen järjestäjiä, joilta voit varata loistavin varustein järjestetyn opastetun kalastusretken.
Täydellinen kalareissu
Mahtavaa, että olet valinnut Raaseporin kohteeksesi! Tammisaaren saariston pienet saaret ja lahdenpohjukat tarjoavat upean ympäristön kalastusreissullesi. Raaseporin vesiltä koukkuusi saattaa jäädä erityisesti haukea, kuhaa, madea ja siikaa. Kalastamisen lisäksi muista pistäytyä myös maissa — Raaseporin saaristossa piilee upeita paikkoja, joita et halua jättää välistä!
Raaseporissa on useita vierasvenesatamia, joissa koet leppoisan saaristotunnelman. Mitä jos pysähtyisit vaikkapa kahvilla kauniissa Sommaröstrandissatai saaristokylä Bromarvissa? Mikäli mielesi tekee tutustua merelliseen luontoon, pistäydy kansallispuiston suurimmassa saaressa, vehreässä Älgössä. Saarella voit ihailla saariston upeita maisemia näköalatornista, käyskennellä luontopolulla ja tutustua vanhaan kalastajatilaan. Pysähdy myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla entisellä kaivossaarella Jussaröllä, jossa pääset tutustumaan saaren vaiheikkaaseen historiaan, majakkaan ja kauniiseen luontopolkuun. Karumpaa saaristoluontoa löytyy Jussarön lisäksi esimerkiksi Fladalandetin ja Mondermaganin suosituilta saarilta.
Jos haluat telttailla saaristossa, vaihtoehtoja on paljon. Telttapaikkoja on esimerkiksi Modermaganilla ja Fladalandetilla. Voit yöpyä myös muilla saarilla jokamiehenoikeuksien mukaisesti, mutta huomioi, että joillakin kansallispuiston alueilla telttailu on kielletty. Lähempänä manteretta olevia leirintäalueita ovat Kopparön leirintäalue ja Tammisaari Camping.
Kaipaatko merelle, mutta sinulla ei ole omaa venettä? Voit vuokrata veneen kalastusreissullesi esimerkiksi Tammisaaresta, tai vaikka varata itsellesi opastetun kalastusretken! Tutustu lisää kalastuspalvelutarjontaamme täältä.
Ohjeita kalastajille
Mitä lupia ja maksuja tarvitset kalastaaksesi Raaseporissa? Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos olet iältäsi 18-64-vuotias ja kalastat vieheellä tai pyydyksillä tai ravustat. Hoitomaksun hinta on vuonna 2020 45€/ vuosi, 15€/ viikko ja 6€/ päivä. Kalastonhoitomaksu tulee maksaa vuosittain, ja se oikeuttaa yhdellä vieheellä kalastamiseen lähes koko maassa. Tarkista tarkemmat tiedot ja ohjeet Metsähallituksen sivuilta eräluvat.fi. Lisätietoja saa myös sähköpostitse eräluvat@metsä.fi ja puhelimitse numerosta 020 69 2424.
Onkiminen ja pilkkiminen ovat yleiskalastusoikeuksia, joiden harjoittamiseen et tarvitse erityistä lupaa. Yleiskalastusoikeudet oikeuttavat kuitenkin vain yhden vavan käyttöön onkimisessa, pilkkimisessä sekä silakkalitkalla kalastuksessa. Tietyillä vesistöalueilla kalastaminen myös onkimalla ja pilkkimällä voi olla kiellettyä, rajoitettua tai luvanvaraista.
Useammalla vavalla kalastamiseen ja pyydyskalastukseen tarvitsee kalastonhoitomaksun lisäksi vesialuekohtaisen kalastusluvan. Niitä myyvät vesialueen omistajat, valtion vesille, kuten Tammisaaren saariston kansallispuiston alueelle esimerkiksi Metsähallitus. Rajoituksia kalastamiseen voi olla rauhoitetuilla vesialueilla, erityisen kalastusluvan edellyttävillä erityiskohteilla tai koski- ja virtavesissä joissa vaelluskaloja on paljon. Kalastusrajoituksien tarkistamisessa auttaa tämä karttapalvelu.
Raaseporin vesistöalueilla kalastamiselle on asetettu paikallisia rajoituksia ja sääntöjä. Täältälöydät Metsähallituksen ohjeen, säännöt ja rajoitukset sekä kartan kalastamiseen Tammisaaren saariston kansallispuistossa.
Oletko paikallinen kalastaja ja haluat kalastaa pyydyksillä? Tietoa kalastusluvista Raaseporin kaupungin vesille löydät täältä.
Huolehdi turvallisuudestasi ja ota muut huomioon
Muistathan pitää huolen omastasi sekä muiden veneilijöiden turvallisuudesta! Varmista ennen reissuun lähtöä, että sinulla on tarvittavat taidot turvallisen retken toteuttamiseksi. Pidä myös huoli, että sinulla on asianmukaiset varusteet, ja varmista, että joku maihin jäävä tietää suunnitelmasi. Tarkista myös sääennuste ennen lähtöä, jottei huono keli yllätä. Lisää tietoa kalastusreissun turvallisuuden ja vastuullisuuden varmistamisesta löydät Metsähallituksen sivuilta.
Rantojen asukkaat kiittävät, kun pysyttelet tarpeeksi kaukana rannasta ja laitureista. Huomioi liikkuessasi myös muu vesiliikenne, ja muista pysytellä 50m etäisyydellä merkityistä pyydyksistä. Pidäthän huolta myös ympäristöstä!
Hyvät kalastustavat
Seuraavat asiat kannattaa erityisesti pitää mielessä vesillä liikuttaessa:
Huolehdi aina, että lupasi ovat kunnossa. Varmista, että voit tarvittaessa todistaa maksaneesi asianmukaiset maksut.
Ota huomioon muut vesillä liikkujat ja ranta-asukkaat – ethän mene liian lähelle mökkejä ja laitureita.
Muista, että parkkialueet ja veneluiskat ovat kaikkien yhteisiä.
Pysyttele kalastaessasi min. 50m etäisyydellä merkityistä pyydyksistä.
Kalasta vain niin paljon kuin jaksat syödä.
Vältä istutusalueita.
Saalis tulee välittömästi tainnuttaa ja verestää sekä jäähdyttää. Huolehdi ympäristöstä.
Tammisaaren keskustassa sijaitseva Tammikeskus on Alvar Aallon Tammisaaren Säästöpankille suunnittelema marmori- ja tiilipintainen rakennus. Aalto sai vapaat kädet rakennuksen ja sen sisätilojen suunnitteluun. Rakennustyöt alkoivat kesällä 1967, ja rakennus valmistui jo samana syksynä. Pankin lisäksi rakennuksen toiseen kerrokseen muutti Aallon suunnittelema ravintola Piazza. Ravintola on avoin lounasvieraille ja tarjoaa myös catering-palveluita. Aallon innoittamana Piazza-ravintola tarjoaa myös erityisen Pankinjohtajan menun, jonka yhteyteen saa lyhyen opastuksen rakennuksen kiinnostavaan historiaan.
Villa Skeppet
Alvar Aalto, kuvan otti ystävä Göran Schildt.
Toinen Raaseporissa sijaitsevista Aallon rakennuskohteista on Villa Skeppet, jossa yhdistyvät Aallon arkkitehtuurille tyypilliset ideat ja ratkaisut. Rakennuksen tarina saa alkunsa Alvar Aallon ja kirjailija Göran Schildtin ystävyydestä. Aalto ja Schildt tapasivat ensimmäisen kerran jo opiskeluaikoina, mutta he ystävystyivät vasta vuosia myöhemmin. He olivat molemmat kiinnostuneita mm. Välimeren kulttuurista ja tekivät useita matkoja yhdessä.
Kun Göran Schildt menetti kotinsa Villa Itakan Helsingissä, arkkitehtiystävä tarjoutui suunnittelemaan Schildtille uuden kodin. Schildtin kontolle talonrakennuksessa jäikin vain sopivan tontin etsiminen. Hän valitsi rauhallisen ja luonnonläheisen paikan vaimonsa Christinen kotikaupungista Tammisaaresta. Aalto suunnitteli Villa Skeppetin lahjaksi pariskunnalle. Suunnittelu ja rakentaminen toteutettiin vuosina 1969–1970, ja rakennus jäi viimeiseksi Aallon suunnittelemaksi kodiksi. Aallon kuoleman jälkeen 1976 Göran Schildt kirjoitti moniosaisen elämäkerran hyvästä ystävästään.
Villa Skeppetissä on useita Alvar Aallon rakennuksille tyypillisiä piirteitä. Vaikka tontti oli Aallolle harmillisen tasainen, hän sai kuin saikin ujutettua asuntoon useita pienempiä rappusia, joita hän piti erityisen tärkeinä elementteinä rakennuksissaan. Aalto sai inspiraatiota Göran Schildtin suurista intohimoista, purjehduksesta ja Välimeren kulttuurista, ja toi nämä osaksi Villa Skeppetin designia. Rakennuksen hallitsevin piirre on purjetta muistuttava katto, joka yhdistää rakennuksen kaksi eri osaa toisiinsa. Olohuonetta leimaavat suuret ikkunat, jotka antavat kauniiseen puutarhaan ja merelle, sekä Aallon suunnittelema avotakka.
Vuonna 2018 Villa Skeppet lahjoitettiin Christine ja Göran Schildtin säätiölle.Säätiö avasi Villa Skeppetin yleisölle joulukuussa 2020.
Vieraile rakennuksissa
Tammisaaren Säästöpankin rakennukseen voi tutustua osoitteessa Asematie 6, 10600 Raasepori. Lounasravintola Piazzan sisäänkäynti sijaitsee Ystadinkadun ja Asematien välisessä käytävässä.
Villa Skeppet sijaitsee vanhan kaupungin laitamilla osoitteessa Snäcksundintie 8, 10600 Tammisaari. Vierailu talossa onnistuu varaamalla opastetun kierroksen talon nettisivuilta. Talossa voi vierailla ainoastaan oppaan kanssa, mutta ulkopuolelta sitä voi ihailla maksutta. Muista, että pääsy pihalle on kielletty ilman lupaa.
Alvar Aalto -reitti
Alvar Aalto -reitti yhdistää kaikki Alvar Aallon arkkitehtuuritoimiston suunnittelemat kohteet kiehtovaksi kulttuurimatkailureitiksi Euroopan halki. Raasepori voi ylpeänä olla osa reittiä yhdessä Tammisaaren Säästöpankin rakennuksen ja Villa Skeppetin kanssa. Suomen kohteiden lisäksi voi ihailla Aallon mestariteoksia muun muassa Virossa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa.
Lue lisää Alvar Aallosta ja hänen teoksistaan osoitteessa visitalvaraalto.fi.