Dekoration

Retkeily & luontoelämykset

Raaseporissa luonto on läsnä jokapäiväisessä elämässä. Metsään ja saaristoon pääsee rauhoittumaan ja hiljentymään milloin tahansa, sillä ne ovat kaikkialla aivan nurkan takana. Kaupungissamme on lukuisia henkeäsalpaavia maisemia, ja sitä paitsi useimmilla virkistysalueilla on myös vanha historia. Esimerkiksi vanha Hagen-Ramsholmenin puistometsäalue on tammisaarelaisille kuin toinen koti. Tänne tullaan koiran kanssa lenkille, perheen kanssa piknikille ja kavereiden kanssa uimarannalle. Kukista ja kasveista pitävät tulevat ihailemaan Ramsholmenin rikasta kasvillisuutta ja valkovuokkomerta keväisin. Västerbyn ulkoilualueelle puolestaan tullaan patikoimaan, hiihtämään ja suunnistamaan. Lintuharrastajat suuntaavat askeleensa Lepinjärvelle Karjaalle. Alue on myös historiasta kiinnostuneiden aarreaitta, sillä täältä löytyy jälkiä jopa rautakaudelta saakka. Melojilla on kauniit näköalat Karjaan Pumppulahden rannoilla ja tämä virkistysalue aivan keskustan tuntumassa on myös karjaalaisten lenkkeilijöiden lempipaikkoja.