Billnäsin ulkoilureitti Kulttuurivalli ja patosilta joen yli

Billnäsin ruukkiin on avattu uusi ulkoilureitti Kulttuurivalli, joka perehdyttää matkaajan kauniiden maisemien lisäksi alueen historiaan ja kulttuuriin. Reitti kulkee Karjaan Pumppulahdelta Billnäsin ruukin keskustaan, ja sen varrella on yhteensä yhdeksän infokylttiä, joiden tiedot ovat koonneet historioitsijat Kim Björklund ja Aapo Roselius.

Reitti huipentuu Mustionjoen kalatien yläpuolelle rakennettuun kelluvaan siltaan, jonka maisemapaikalta pääsee ihastelemaan ruukin aluetta koko komeudessaan. Sillalla on myös infokyltit, joissa kerrotaan viimeaikaisesta Mustionjoen jokihelmisimpukkakannan kunnostusprojektista ja vaelluskalakantojen eteen tehdystä työstä. Vaelluskalojen muuttoaikaan saattaa sillalta bongata myös kalateitä pitkin matkaavia kulkureita!

Billnäsin ruukin historia ulottuu lähes 400 vuoden taakse. Ruukissa on vuosien saatossa tuotettu niin kankirautaa, huonekaluja kuin eksoottisia hedelmiäkin, ja historian jäljet näkyvät yhä perinteisten teollisten punatiilitalojen maisemassa. Uuden kävelyreitin ajatuksena onkin tuoda ruukin historia lähemmäs paikallisia ja matkailijoita.

Uusi ulkoilureitti sopii niin pyöräilijöille kuin kävelijöillekin. Billnäs on myös osa Raaseporin uutta kaupunkipyöräverkostoa, joten Kulttuurivallin pystyy helposti yhdistämään esimerkiksi Ratavalli-pyöräreittiin, joka jatkuu aina Åminneforsin kautta Fiskarsiin saakka. Matkan varrelta löytyy myös useampia viihtyisiä taukopaikkoja penkkeineen ja pöytineen.

Luontointoilijoille on Billnäsissä yhä enemmän palveluita, kun tänä kesänä Billnäsistä saa vuokrattua myös sähköpyöriä ja kajakkeja. Mustionjoen vesillä melontamahdollisuudet ovat upeat, ja alueella on tarjolla runsaasti hienoja reittejä pyöräilijöille.