Tenhola

Tenholan historiallinen ja vehreä maaseutuidylli sijaitsee vain 15 km:n päässä Tammisaaren keskustasta. Täällä voit ihastella kaunista luontoa ja nauttia elämästä maalla. Tenholasta on tehty pronssikautisia löytöjä ja asutusta täällä on ollut jo 4000 vuotta. Tenholaan kuului ennen Bromarv, koko Hankoniemi ja osia Pohjasta.

Pikkukylistä koostuvan Tenholan asukasluku on yhteensä noin 2500. Tämän lisäksi kesäkuukausien aikana alueella viihtyy moni kesävieras. 

Tenholan historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Kylässä on ollut asutusta jo yli 4000 vuoden ajan. Pronssikaudelta, noin vuosilta 1300–500 eaa., on löydetty hautoja. Lisäksi Fastarbyn maaperästä on löydetty jäänne todennäköisesti rautakautisesta aluksesta. Tenholan nimen sanotaan tulevan muinaisruotsin sanoista ’thegn’ eli soturi, ja ’ala’, joka tarkoitti uhripaikkaa. 1200-luvulla Tenholaan muutettiin myös Ruotsista. Kylän historiasta kertoo myös Tenholan kirkon kellotapulin pikkukello, joka on yksi maan vanhimmista.

Paikallisesti tuotettua juustoa ja aktiivinen kyläyhdistys

Nykyään Tenholan alueella toimii aktiivisen kyläyhdistyksen lisäksi muita yhdistyksiä ja harrastusseuroja. Kesäisin etenkin jokavuotinen Tenholan päivä ja tanssit Torparrianilla houkuttelevat vieraita kauempaakin. Jos haluat hyvät naurut, kannattaa käydä katsomassa Tenholan amatööriteatteria Bygdegårdenissa, tai sen kesäteatteria. Tenholassa on myös palveluita kuten ala- ja yläkoulu, päiväkoti, vanhainkoti ja ruokakauppa. Kalastus ja viljely ovat paikallisille tärkeitä elinkeinoja.

Tenholan-vierailulla kannattaa poiketa Frimans Diversehandelissa nauttimassa paikallista jäätelöä tai ostaa tuliaisiksi herkkuja juustotiskiltä. Lisää paikallisia herkkuja voi ostaa Tenholan kesätorilta. Kaupan vierestä löytyy myös ravintola Bakfickan ja kahvila Villa Skarp. Tenholasta löytyy myös Tenholan kotiseutumuseo ja Finbygrändin maatalousmuseo.