Tule Raaseporiin kuin kuningas, Kuninkaantietä! Kuninkaantie on kulkenut jo 1300-luvulla Norjan Bergenistä Osloon ja sieltä Ruotsin halki Tukholman kautta Suomeen Maarianhaminaan. Sieltä matka jatkui saariston kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Pietariin saakka. Kuninkaat ja heidän kuriirinsa, piispat ja porvarit, taiteilijat sekä armeijat ovat kulkeneet tietä, joka on oletettavasti rakennettu Turun ja Viipurin linnojen väliseksi ratsupoluksi. Myöhemmin tie toimi vanhana postitienä. Reitti kulki kylästä kylään ja matkan varrelle rakentuikin kartanoita, maatiloja, majataloja, krouveja ja kestikievareita, joissa matkalaisten oli mahdollista yöpyä ja ruokailla.
Raaseporissa Kuninkaantie kulkee Turusta tultaessa Tenholan kautta kohti Pohjaa. Pohja oli aikoinaan tärkeä solmukohta, jossa oli monia kartanoita, ruukkeja, kestikievareita, satamia ja vartiovuori. Pohjan kirkonkylästä tie vie Fiskarsin Ruukkiin, joka on tänä päivänä yksi Raaseporin suosituimmista matkailukohteista.
Pohjan kirkon jälkeen Kuninkaantie kulkee Billnäsin ruukin halki pitkin Mustionjoen rantaa. Karjaan Kroggårdin kohdalla tie haarautuu pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Pohjoinen Kuninkaantie kulkee Mustion kautta Lohjalle ja Siuntioon, kun taas eteläistä haaraa pitkin pääsee Tammisaareen ja Raaseporin linnanraunioille. Linnalta tie jatkuu Fagervikin ja Inkoon kautta Siuntioon, jossa pohjoisen ja etelän reitit taas yhdistyvät.
Tammisaari– pienestä kalastaja- ja käsityöläiskylästä idylliseksi pikkukaupungiksi
Tammisaaren vanhan kaupungin katujen nimet kertovat satojen vuosien takaisesta elämästä ja siitä, miten kaupunkilaiset tulivat toimeen. Täällä kadut ovat olleet olemassa sellaisenaan samalla paikalla jo 1500-luvulla. Kadunnimet kuten Hatuntekijänkatu, Liinakankurinkatu, Hansikkaantekijänkatu, Nahkurinkatu ja Sepänkatu paljastavat, että Tammisaari oli taitavien käsityöläisten asuinaluetta.
Nykypäivänä kaupungissa on edelleen paljon kädentaitajia, muun muassa kelloseppä, suutari, kehystämö, ompelimoita, entisöijiä ja verhoilijoita. Tämän lisäksi kaupungin viehättävä ja värikäs tori vetää väkeä keskiviikkoisin ja lauantaisin, etenkin kesäisin.
Joulun alla kulkija voi nähdä ruutuikkunoista vilauksen joulukuusesta, vanhasta kaakeliuunista tai peiliovista. Kesällä kujien varrella voi kurkistella suljettujen pihapiirien aitojen yli. Omaperäiset korttelien nimet, kuten Salakka, Valaskala, Silli ja Willisika sekä vanhanmalliset katulyhdyt antavat oman lisämausteensa Tammisaaren vanhan kaupungin ilmeelle. Juorupeilit, taidokkaat pihaportit ja ikkunapuitteiden runsaat koristelut ovat yksityiskohtia, joiden tutkiskeluun kannattaa varata aikaa.
Pakkaa piknik-kori ja lähde kävelyretkelle merenrantaa pitkin
Stallörenin puiston vieressä sijaitseva Raippatori on sopiva lähtöpaikka kävelylle pitkin Länsivallia, jolta aukeaa avara merinäkymä Kaupunginselälle. Raippatorilla seisova vanhanmallinen häpeäpaalu muistuttaa niistä ajoista, jolloin rikoksista rangaistiin julkisesti pieksemällä.
Rantakävelyn alussa ohitetaan vanha sauna eli Gamla Bastun, kookas kolmikerroksinen tiilirakennus, joka rakennettiin 1903 venäläisen seurapiirin kylpyläksi. Rakennus toimi aina 1960-luvun lopulle saakka kaupungin yleisenä saunana.
Rantakävelyn aikana voi ihastella vanhan kaupungin puurakennuksia, pieniä venesatamia ja vehreitä puistoja. Etelälahden vieressä sijaitsee pieni kaunis Vaakahuoneenpuisto, jossa on kaupungin kahden Mannerheim-ristin ritarin Tor Lindbladin ja lentäjä-ässä Hans Windin muistomerkit. Vaakahuoneenpuistossa voi myös bongata merelle lähteviä melojia. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevassa Skepparträdgårdenin puistossa voi soittaa taiteilija Helene Schjerfbeckinmuistoksi pystytettyä kelloa.
Meri ja luonto osana jokapäiväistä elämää
Tammisaari on merellinen kaupunki. Täällä on erilaisia satamia, uimaranta keskellä kaupunkia ja Ramsholmenin kalliorannat. Meri vetäytyy talvella jäähän, mutta avantouimarit jatkavat harrastustaan Stallörenin puiston uimalasta käsin. Reilun kilometrin päässä keskustasta sijaitsee Ramsholmenin puistometsäalue, jonne tammisaarelaiset menevät rentoutumaan ja nauttimaan luonnon rauhasta. Keväisin alue muuttuu valkoiseksi kukkamereksi, kun tuhannet valkovuokot puhkeavat kukkaan.
Tässä poimintoja Raaseporin laajasta ja monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Ajankohtaiset tapahtumat löydät Raaseporin tapahtumakalenterista!
Taidetta: Käsityö, design ja näyttelyt
Monet taiteilijat ovat asettuneet Raaseporiin sen inspiroivan ja rauhallisen ympäristön vuoksi. Heidän teoksiaan ja tuotteitaan voi ostaa eri kaupunginosissa ja kylissä, sekä heidän omissa pajoissaan ja ateljeissaan. Muista kuitenkin tarkistaa aukioloajat tai soittaa ennen vierailuasi – taiteilijat lähtevät välillä ulos inspiraatiota etsimään. Kaikenlaisia tuotteita löytyy, kuten esimerkiksi kankaita ja vaatteita, koruja, laukkuja, mattoja, tuoksukynttilöitä jne. Lisätietoa ja yhteystiedot löydät Design ja käsityö -kategorian alta.
Käsitöitä, suomalaisia design- tuotteita, laadukkaita näyttelyitä sekä monipuolisia tapahtumia Fiskarsin ruukissa – fiskarsvillage.fi. Fiskarsista löytyy useita käsityöläisputiikkeja, ja kylä onkin maanlaajuisesti tunnettu käsityöläisten ja taiteilijoiden asuinpaikkana.
Käsitöitä ja ompelua Tammisaaressa esim. Liia Jewellery ja Hennas ompelustudio. Tammisaaressa toimii useita taiteilijoita ja muotoilijoita, joiden tuotteita voi ostaa Fiskarsista ja joissain tapauksissa nettikaupoista. Kaupungin kävelykadulta löytyy myös esimerkiksi taulujen kehyksiä käsityönä tekevä Werner Kehystys ja Galleria.
Fokus on kulttuuritalo Karjaan sydämessä. Täältä löydät teatterin, kirjaston, musiikinopetusta, kahvilan, gallerian, tietoa ja inspiraatiota. Fokus on Länsi-Uudellamaalla sijaitseva olohuone ja kohtaamisen paikka.
Ihastuttavat retrohenkiset elokuvateatterit Bio Forum Tammisaaressa ja Bio Pallas Karjaalla – bioforum.fi, biopallas.com
Tapahtumat, festivaalit ja markkinat
Tammisaaren Elokuvajuhlat tammikuussa tarjoaa korkealaatuisia pohjoismaisia elokuvia Bio Forumissa ja Kulttuuritalo Kareliassa.
Supersuositut Antiikkipäivät sekä Fiskarsin että Billnäsin ruukissa houkuttelevat tuhansia kävijöitä heinäkuussa. Ruukit sijaitsevat lähellä toisiaan, joten voit käydä molemmissa tapahtumissa tekemässä hienoja löytöjä. Katso lisää Fiskarsin Antiikkipäivät, sekä Billnäsin Perinne- ja antiikkipäivät.
Taiteilija Helene Schjerfbeckin merkkipäiviä vietetään vaihtelevilla tapahtumilla: schjerfbecksallskapet.fi/fi
Tammisaaren klassiset kesäkonsertit ovat jo saavuttaneet vankkumattoman aseman Raaseporin kesän musiikkitarjonnassa. Konserttien teemat vaihtuvat vuosittain. Festivaalin taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste ja Suomalainen Kamariorkesteri tarjoavat laadukkaiden konserttien nautinnolliset musiikkielämykset.
Avoimet ateljeet koko Raaseporissa Konstrundan-tapahtumassa: voit vierailla taitelijoiden työhuoneissa ja tutustua heidän teoksiinsa ja työtapoihinsa.
Kirjakekkerit Karjaalla on vuosittainen kirjallisuustapahtuma. Ohjelmassa mm. pop-up tapahtumia, runoilua, haastatteluja kirjailijoiden kanssa ym.
Ruotsinkielinen kirjallisuusfestivaali Bokkalaset Tammisaaressa: mielenkiintoisia henkilöitä, haastatteluja, ohjelmaa lapsille, teemapajoja, iltamia jne. Tapahtuma tarjoaa oivaa kielikylpyä ja kulttuuria samassa paketissa.
Perinteiset Tammisaaren syysmarkkinathoukuttelevat noin 25 000 kävijää vuosittain ja kuuluvat näin ollen Suomen suurimpiin markkinatapahtumiin. Markkinat on järjestetty yli 280 vuoden ajan ja tarjoavat herkkuja, kaksi tivolia, käsitöitä ja hauskaa ohjelmaa koko perheelle. Tapahtuma järjestetään Tammisaaren markkinakentällä aivan uimahallin läheisyydessä.
Ruokakulttuurin ystäville on tarjolla Raaseporin toinen supertapahtuma,Slow Food FestivaalitFiskarsin Ruukissa. Slowfood Västnyland -yhdistyksen alullepanema suurtapahtuma kerää lähiruoan ystävät kaksipäiväiseen tapahtumaan aina lokakuun alussa. Tarjolla on komea kattaus korkealuokkaisia lähi- ja artesaanituotteita sekä monipuolista ohjelmaa.
Mustion Linna on juhlapaikka isolla J:llä. Täällä voit viettää häitä, syntymäpäiviä tai pitää kokouksia ainutlaatuisessa ja kauniissa linnaympäristössä. Palkittu Linnankrouvi valmistaa korkealaatuisia, lähituotettuja herkkuja, jotka tarjoillaan huolitellun kattauksen kera uudessa juhlapaviljongissa tai Mustion muissa juhlatiloista. Jos haluatte herätä samassa kauniissa ympäristössä voitte yöpyä linnan hotellissa tai tyylikkäästi kunnostetuissa pihataloissa.
Kokous- ja tapahtumahotelli Calliola sijaitsee aivan meren äärellä Snappertunassa ja tarjoaa korkealaatuisia kokous- ja juhlapalveluita. Calliolan viihtyisiä ja kauniita kokous- ja juhlatiloja täydentävät sauna, hienot terassit ja majoitus kotoisissa, saaristolaistyylisissä rantahuviloissa ja asunnoissa. Calliolan keittiö tarjoaa herkullista lähituotettua sesonkiruokaa.
Fiskarsin Ruukkion ainutlaatuinen ja monipuolinen vierailukohde, jossa käsityö, muotoilu ja taide kohtaavat luonnon, historian ja arkkitehtuurin. Täällä, Fiskars-osakeyhtiön synnyinsijoilla, on elämyksiä kaikille aisteille. Juhli, järjestä kokouksia tai konferensseja ruukkikylän kauniissa ja vaihtelevissa kokous- ja juhlatiloissa. Yhdistä esimerkiksi palkittuun maisteluun kylän panimoissa ja tislaamossa tai lasinpuhalluskurssiin mestarin työpajassa.
Åminne Gård Nordcenter Golf & Country Club:in vieressä tarjoaa herkullista ruokaa upean puistomaisen kartanomiljöön maisemissa. Tämän lisäksi ravintolasta on kaunis näkymä golfkentälle ja Pohjanlahdelle. Nordcenter on monipuolinen vapaa-ajanviettokeskus, jossa sinä ja vieraasi voitte yhdistää kokouksen tai juhlat ulkoiluun, golfiin, tennikseen tai frisbeegolfiin. Nordcenteristä löydät myös kotoisan B & B majoituksen saunatiloilla ja kuntosalilla varustettuna. Jos haluatte tutustua alueen historiaan, voitte käydä perinteikkäissä Billnäsin ja Fiskarsin Ruukeissa.
Raaseporissa on tietenkin enemmänkin juhla- ja kokoustiloja. Jos haluat järjestää ikimuistoiset juhlat, sinulla on mahdollisuus järjestää ne Raaseporin Linnanraunioilla.
Käy osoitteessa Kokoukset ja juhlat ja löydä paras juhlatila esimerkiksi kotoisten yhdistystalojen, mukavien hotellien tai meren äärellä sijaitsevien viihtyisien kokoustilojen joukosta.