Pohja (ruots. Pojo) on entinen kunta ja vanha uusmaalainen kirkkopitäjä, joka nykyään on osa Raaseporin kaupunkia.  Pohjan pitäjä on perustettu 1300-luvun alkupuolella ja useimpien Pohjanpitäjänlahden suurtilojen historia ulottuu 1400-luvulle tai vieläkin kauemmaksi. Pohjasta löydät tänään sekä monta historiallista nähtävyyttä että vaihtoehtoja liikuntaan ja aktiviteetteihin vuoden ympäri, niin sisätiloissa kuin ulkonakin. 

 

 

Pohjanpitäjänlahti on 15 km pitkä vuonomainen merenlahti, joka halkaisee Raaseporin kaupungin alueen aina Pohjan kirkonkylästä Suomenlahteen. Lahti oli tunnettu Sisä-Suomeen johtavana kauppareittinä jo pronssikaudella ja viikinkiajalla. Gumnäs ja Klockarudden ovat olleet asuttuja paikkoja ainakin keskiajalta, oletettavasti kauemminkin. Pohjan läpi kulkee historiallisesti tunnettu matkareitti – Kuninkaantie, jonka päätepisteet ovat Oslossa ja Pietarissa. Kuninkaat, muut aateliset ja kauppiaat käyttivät tietä aikoinaan. Pohjaan pääsee myös omalla veneellä, Gumnäsiin nimittäin rakennettiin vierasvenelaituri 2015.

Pohjassa asuu tänään noin 5000 asukasta, joista enemmistö ovat suomenkielisiä. 

Rautaruukkien synnyinpaikka

Pohja on Suomen metalliteollisuuden synnyinsijoja. Pohjanpitäjässä oli metsiä, koskivoimaa ja mahdollisuudet saada malmia ja nämä loivat edellytykset rautaruukkien perustamiseen: Antskogin ruukki vuonna 1630, Billnäsin ruukki 1641 ja Fiskarsin ruukki 1649. Vanhat ruukit ovat edelleen suosittuja käyntikohteita ja sijaitsevat kaikki lähellä Pohjan kirkonkylää: Fiskarsin kylään matkaa on vain 5 km, Billnäsiin 8 km ja Antskogiin 13 km.

POJOKYRKA

Nähtävyydet 

Pohjan kirkko
Neitsyt Marialle pyhitetty keskiaikainen kivikirkko sijaitsee vanhalla markkina- ja uhripaikalla. Se rakennettiin todennäköisesti noin vuosina 1475–1480. Paikalla lienee ollut puukirkko jo noin 200 vuotta aikaisemmin. Pohjan kirkon vanhin historiallinen muisto on Madonnaa ja Lasta esittävä puuveistos joka on myös peräisin tältä ajalta. Muun muuassa Hélène Mannerheim, Suomen marsalkka Mannerheimin äiti, on haudattu tänne.

Maatalous- ja kotiseutumuseo Gillesgården Skarpkullassa
Museon omistaa ja sitä ylläpitää Pohjan kotiseutuyhdistys. Museoon kuuluu mm. asuinrakennus 1700-luvulta, maataloushalli, vilja-aitta, aitta, muonamiehen talo sekä ajoneuvo- että vaunuhalli. Museon kokoelmissa on yli 3800 esinettä.

Kasbergetin pronssikautinen hauta
Hauta on varsin näyttävä ja suhteellisen hyvin säilynyt; halkaisijaltaan noin 16-19 m ja korkeudeltaan noin 1,7 m. Paikalta aukeaa upea näköala sekä Pohjan kirkolle että Pohjanlahdelle. 

Aktiviteettejä Pohjassa 

Påminne 

Påminne on eteläisen Suomen korkein rinnekeskus ja täällä voi kesäisin ajella rinneautoilla ja vuokraa pyöriä ja talvisin lasketella lumilaudalla tai suksilla. Rinneautorata on 450 m pitkä ja korkeuseroja on noin 40 m. 

Kisakeskus

Kisakeskus on toimintakeskus, joka soveltuu hyvin leirikouluille ja team buildning- viikonlopuille. Sieltä löytyy kaikkea melonnasta kiipeilyseiniin, majoitukseen ja ruokasaliin. 

Golf 

Golffia voi Pohjassa harrastaa huolitelluilla kentillä joko Nordcenterissä tai Ruukkigolfissa. Molempien kenttien vierestä löytyy myös ravintolat. 

 

Lisätiedot

Pohjan kyläyhistys: https://www.pohjapojo.fi/

PDF-esite Pohjan kirkonkylän nähtävyyksistä ja palveluista (sisältää myös kartan):
Pohjan kirkonkylä -esite

Artikkelikuva: Marica Mannström

Vinkkaa tästä ystävälle