
Aitoa jouluhyggeä Raaseporissa 2023
Raaseporissa voit valmistauta jouluun kauniissa ja historiallisessa ympäristössä. Voit hankkia joululahjoja pienistä liikkeistä tai torilta, kuten esimerkiksi Tammisaaren puutaloidyllissä, palkitussa Fiskarsin ruukissa tai viihtyisissä kylissämme. Täällä pääset kokemaan aitoa jouluhyggeä.
Raasepori on mitä mainioin pakopaikka, jos olet saanut tarpeeksesi hälyisistä ostoskeskuksista ja joulukiireestä. Täällä voit virittäytyä vanhanajan joulutunnelmaan upeissa historiallisissa kulttuurimaisemissa ja hoitaa joulun valmistelut viihtyisissä kaupunginosissamme ja kylissämme. Esimerkiksi Tammisaaren puutaloidylli ja palkittu Fiskarsin Ruukki ovat kuin entisajan joulukorteista. Täällä voi ihailla kodikkaita jouluikkunoita ja kävellä vanhojen talojen reunustamia kujia ja katuja pitkin. Kierrosten välillä voit käydä haukkaamassa maistuvia herkkuja alueemme ravintoloissa ja kahviloissa.
Fiskarsin ja Billnäsin ruukkien joulu
Raaseporin pienistä putiikeista löydät persoonallisia ja laadukkaita joululahjoja pukin konttiin. Etenkin moneen kertaan palkitun Fiskarsin Ruukista löydät upeita lahjoja sekä kivoja tapahtumia.
Ruukkikylän puodeista voit ostaa mm. paikallisesti tuotettuja lahjoja, kuten designesineitä, monenlaisia käsitöitä ja taidetta. Desicon kynttilätehtaalta saat kauniinvärisiä, kotimaisia kynttilöitä kotiinvietäväksi tai lahjaksi.
Suosittelemme myös Fiskarsin museota, Karin Widnäsin keraamiikkamuseo KWUM:in talvinäyttelyä ja paikallisia herkkuja ruukkikylän ravintoloissa ja kahviloissa. Jos haluat lisää ohjelmaa, voit esimerkiksi osallistua Fiskarsin juomatuottajien palkitulle maistelukierrokselle tai varata lasinpuhalluskurssin Bianco Blue-lasipajalta. Poikkea myös jouluisessa Billnäsissä ja ilahduta suklaan ystäviä ihanilla käsintehdyillä lahjoilla esim. Billnäsin suklaatehtaalta.
Matkusta jouluiseen Ruukkiin bussilla! Joulun viikonloppuina 25.11, 2.12., 9.12., 16.12. Fiskarsin ruukkiin pääsee paikallisbussilla Karjaan Matkakeskukselta (juna-asemalta) bussilaiturilta nro 1 Fiskarsin Ruukkiin. Bussi kuljettaa Billnäsin kautta Fiskarsiin, ja tekee myös yhden Ruukkien välisen vaihdon keskellä päivää, eli voit kokea samalla kertaa kaksi idyllistä Ruukkia. Aikataulut tästä.
Tammisaaren joulu
Tammisaaren idyllinen keskusta on kätevän kokoinen paikka, jossa Suomen vanhin kävelykatu, eli Kuninkaankatu, tarjoaa kivoja ostosmahdollisuuksia. Raatihuoneentorin toripäivät ovat keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-14. Myös torin laidallla ja käveykadun varrelta löydät kivoja kahviloita, kuten Carl de Mumma, Café Schjerfbeck, Cafferie sekä Wi-Box. Piipahda myös uudessa, upeassa, palkitussa museossa Chappessa, aivan torin laidalla.
Joka päivä 1.-24.12. avataan uusi jouluikkuna jossain Tammisaaren Vanhan kaupungin ihastuttavissa taloissa joulua odotellessa.
Jos satut viettämään joulua Tammisaaressa voit välipäivinä lähteä kinkunsulatuskävelylle aluemme puistoihin ja metsiin tai vaikkapa elokuviin retroleffateattereihimme. Suomen vanhin, edelleen toiminnassa oleva elokuvateatteri, eli Bio Forum löytyy Tammisaaresta ja funkistyylinen Bio Pallas löytyy Karjaalta.
Tunnelmalliset joulumarkkinat
Raasepori on niin laaja paikkakunta, että tapahtumien kirjo on suuri. Yleisön kestosuosikkeja ovat muun muassa Wanhanajan Joulumarkkinat Tammisaaressa ja Fiskarsin Joulumarkkinat sekä Billnäsin joulumarkkinat. Toreilla on tarjolla käsitöitä, koristeita sekä lähituotettuja herkkuja joulupöytään.
Marraskuun viimeisestä viikonlopusta lähtien ympäri kaupunkia järjestetään tunnellmallisia joulumarkkinoita. Koe joulun tunnelmaa pienillä ja suurilla markkinoilla, löydä käsintehtyjä joululahjoja ja täytä vatsasi paikallisilla herkuilla.
Raaseporin muut joulutapahtumat ja -perinteet
Varmin tapa löytää joulurauha on istahtaa historiallisen kirkon penkkiin ja nauttia joulutunnelmasta Raaseporin kauniissa, vanhoissa kirkoissa . Joulun aikaan kirkoissamme voi nauttia tunnelmallisista joulukonserteista. Ajankohtaista tietoa kirkoista löytyy Raaseporin seurakuntayhtymän verkkosivuilta.
Jouluun liittyvät tapahtumat löydät Raaseporin tapahtumakalenterista, käy säännöllisesti kurkkaamassa tarjontaa, sillä kalenteri päivittyy jatkuvasti!
Tunnelmallista joulunodotusta!