Viehätysvoimainen Vanha kaupunki
Vanha kaupunki on nimensä mukaisesti Tammisaaren vanhinta osaa. Kaupunginselälle pistävällä niemellä oli jo varhain kalastajakylä. Kuningas Kustaa Vaasa myönsi Tammisaarelle kaupunkioikeudet vuonna 1546. Silloin elettiin keskiajaksi ja Vaasa-renesanssiksi kutsuttujen kausien murrosta. Sekä Tammisaaren että Helsingin kaupungit perustettiin 1500-luvulla. Niiden tehtävä oli kilpailla kaupasta Suomenlahden vastarannalla sijaitsevan Tallinnan kanssa.
Suurin osa Vanhan kaupungin rakennuksista on peräisin 1800-luvulta ja jopa 1700-luvun lopulta; vanhin rakennuskanta löytyy Liinakankurinkadulta. Vanhasta kaupungista löytyy havainnollisia esimerkkejä menneiden vuosisatojen aikana vallinneista erilaisista rakennustavoista.
Tämä kaupunginosa on kuin museo mutta kuitenkin täynnä elämää - täällä asutaan ja eletään mutta vaalitaan vanhaa perinnettä. Vanha kaupunki on suojeltu asemakaavalla joka vahvistettiin vuonna 1993. Vanhassa kaupungissa vieras tuntee siirtyvänsä aikamatkalle menneisyyteen, missä hän saa kokea tämän viehättävän miljöön maalauksellisen tunnelman.
Vanhasta kaupungista löydät omaperäisiä korttelien nimiä kuten Salakka, Valaskala, Silli ja Willisika, ja kadunnimetkin kuten Liinakankurinkatu, Hatuntekijänkatu, Hansikkaantekijänkatu, Nahkurinkatu ja Sepänkatu tuovat oman lumonsa muutenkin viehätysvoimaiseen ympäristöön.
|